Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Kevään kuulumisia
19.05.2017 14:07

 

Kohta on kaksi vuotta kulunut siitä, kun ensimmäinen Fearless Piraiya’s –pentue syntyi. Milosta (FP Lucky Star) ja Onnista (FP Lucky Angel) on kasvanut hienoja nuoria miehiä. Molemmat pojat ovat käyneet terveystutkimuksissakin silmien ja polvien osalta

Milo; Silmät terveet, polvet 2/2

Onni; Silmät terveet, polvet 1/0

Onni on käynyt myös jalostustarkastuksessa, ja on saanut luvan jatkaa sukuaan :)

Ja myös Miss –pentueen tytsyjen ensimmäinen syntymäpäivä lähestyy. Olen onnellinen, että myös tästä pentueesta kaikki saivat rakastavat kodit ja ihmiset, joiden kanssa olen saanut olla yhteydessä pentujen lähdönkin jälkeen. Kiitos tästä kuuluu Lilyn (FP Miss Miracle) ja Honeyn (FP Miss Melody) omistajille :) Molly (FP Miss Molly) asustaa sijoituskoirana siskoni luona, jonka ansiosta olenkin saanut nähdä Mollya usein ja seurata hänen kasvamista hienoksi, isoksi tytöksi.

Mindyn ja Tirpan kanssa on käyty kolmissa mätsäreissä harjoittelemassa näyttelyitä varten. Molemmat ovat menneet siellä tosi hienosti, ja Mindykin on saanut apua pöytäkammoonsa eikä juurikaan enää hämmenny koettelemuksesta. Myös Molly on käynyt mätsäreissä harjoittelemassa hyvin tuloksin :)

Heinäkuussa tulee reilu vuosi Mindyn edellisestä näyttelystä. Ajattelin vielä mennä kokeilemaan, miten oikea näyttelytilanne sujuu. Siksi menen myös Mindyn kanssa näyttelyihin heinäkuussa. Tarkoituksena on saada Mindylle yksi positiivinen näyttelykokemus ja samalla päästä eroon näyttelykammosta :)

Tirppa ja Molly kävivät ensimmäistä kertaa näyttelyissä Kiuruvedellä 29. huhtikuuta. Molemmat menivät tosi nätisti, valitettavasti tuomarimuutoksen takia olimme junnuluokassa kahdelleen. Tirppa sai tulokseksi H:n ja Molly sai hienosti EH:n ollen JUK1. Lisää näyttelykuulumisia sitten heinä –ja elokuun näyttelyiden jälkeen :)

 

 


( Päivitetty: 19.05.2017 14:13 )



<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




RSS

©2017 Blogi | Spring Melody - suntuubi.com